Mikä avuksi herkistyneelle iholle? Vältä näitä ainesosia

Iho kuumottaa, kiristää ja kutisee. Pieni vilkaisu peiliin kertoo kaiken - iho on jälleen kerran lehahtanut tulipunaiseksi. Uusi ihonhoitotuote ei tainnut tälläkään kertaa sopia.


Ärsytystä vai allergiaa?


Suomalaisista noin 10 % on allergisia jollekin kosmetiikan ainesosalle. Kaikki kosmetiikan aiheuttamat iho-oireet eivät kuitenkaan ole automaattisesti allergiaa, vaikka niin helposti tulee luultuakin. Iho voi myös reagoida tuotteeseen ihoärsytyksenä silloin, jos tuote on omalle iholle esimerkiksi liian voimakas tai sitä käytetään liian suuria määriä. Esimerkiksi liian hoitavat anti-age tuotteet saattavat ärsyttää ihoa, mikäli iho ei vielä tarvitse niin voimakkaasti ihoa uudistavia ainesosia. Samoin epäpuhtaalle ja rasvaiselle iholle tarkoitetut voimakkaasti ihoa kuivattavat tuotteet aiheuttavat helposti paikallista ihoärsytystä vääränlaiselle ihotyypille käytettynä. Ihoärsytyksen oireita ovat ihon paikallinen punoitus, kuumotus, kirvely ja kihelmöinti. Oireet lievittyvät yleensä hyvin pian tuotteen käytön lopettamisen jälkeen.


Allergisen reaktion oireita taas ovat paikallinen punoitus, turvotus ja voimakas kutina. Näitä seuraa ihottuma, jopa rakkulat iholla ovat mahdollisia. Allerginen reaktio puhkeaa usein viiveellä, eivätkä oireet helpota vaikka tuotteen käytön lopettaisikin. Tällaista iholle kosketuksen kautta syntyvää ihoreaktiota kutsutaan kosketusallergiaksi. Allerginen reaktio puhkeaa harvoin iholle ensimmäisellä altistuskerralla. Yleisempää on, että ihon altistuttua allergisoivalle aineelle riittävän monta kertaa, syntyy allerginen reaktio. Mikäli epäilet kosmetiikka-allergiaa, kannattaa varata aika ihotautilääkärille allergiatestejä varten.


Jos iho alkaa oireilla voimakkaasti tavallisesta ihonhoitotuotteesta, tuotteen käyttö kannattaa heti lopettaa. Ensihoidoksi suositellaan toki yliherkkyyden aiheuttajan poistoa pikaisesti iholta, tässä tapauksessa ihoa kannattaa pestä ja huuhdella perusteellisesti vedellä. Voimakkaampien allergisten reaktioiden rauhoittamiseksi tarvitaan usein paikallista kortisonihoitoa.

 




Mikä kosmetiikassa yleensä allergisoi?


Yleisimmät allergisoivat ainesosat kosmetiikassa ovat hajusteet, säilöntä-aineet ja hiusvärit. Myös monet luonnon raaka-aineet aiheuttavat allergiaa.


Vältä näitä, mikäli ihosi on herkkä:


Luonnon raaka-aineet:


  • Hartsi (Colon)
  • Perun balsami (Balsam of peru)
  • Teepuuöljy (Tea tree oil)
  • Lanoliini (Lanolin)
  • Mehiläisvaha (Cera Alba)
  • Mehiläiskittivahva (Propolis)
  • Kehäkukka (Calendula)

Hajusteet (synteettisiä tai luonnonmukaisia)


  • Bentsyylisalisylaatti (Benzyl salicylate)
  • Bentsyylialkoholi (Benzyl alcohol)
  • Farnesoli (Farnesol)
  • Sitronelloli (Citronellol)
  • Geranioli (Geraniol)
  • Eugenoli (Eugenol)
  • Kumariini (Cumarine)
  • Sinnamaali (Cinnamal)
  • Limoneeni ja Linalooni (Limonen, Linaloon)

Säilöntä-aineet


  • Metyyli-isotiatsolinoni  (MCI)
  • Formaldehydin vapauttajat

Metyyli-isotiatsolinonin käyttö on kielletty iholle jätettävässä kosmetiikassa.


Hiusvärit


  • PPD (parafenyleenidiamiini)

PPD:tä käytetään kestoväreissä ja se imeytyy ihon läpi verenkiertoon. Hiusten kestovärjäystä ei suositella alle 16-vuotiaille PPD:lle herkistysmisriskin välttämämiseksi.




Miten valitsen herkälle iholle sopivat ihonhoitotuotteet?


Jos ihosi on herkkä ja ärtyy helposti tai olet allergisoitunut jollekin kosmetiikan ainesosalle, kannattaa valita täysin hajusteeton ja säilöntäaineeton tuote.


Avénen tuotteet ovat suunniteltu herkälle iholle. Mikäli iho on ärtynyt, kokeile seuraavia farmaseutin vinkkejä ihon rauhoittamiseksi:

  • Suihkuta Avéne Thermal Spring Water lähdevesisuihketta ärtyneelle ihoalueelle useita kertoja päivässä. Tuotteen sisältämä mineraalipitoinen lähdevesi rauhoittaa ärtynyttä ihoa tehokkaasti
  • Hoida ihoa Avéne Skin Recovery Cream ihoa rauhoittavalla hoitovoiteella aamuin illoin noin 2 viikon ajan
  • Ärtynyttä ja turvonnutta silmänympärysaluetta voidaan rauhoittaa ja hoitaa Avéne Soothing Eye Contour Cream silmänympärysvoiteella.

Allergiselle ja herkälle iholle päivittäiseen käyttöön sopivat Avénen hoitotuotteet:

Jätä kommentti

Kaikki kommentit käydään läpi ennen julkaisua

Osta nyt

"Dermablend tuotteet peittävät erilaisia ihovirheitä tehokkaasti ja turvallisesti tukkimatta ihohuokosia. Nämä meikit sopivat myös akneiholle."

Nesin farmaseutti