Farmaseutin vinkit vaippaihottuman ehkäisyyn ja hoitoon

Pienen vauvan kanssa kohtaa kaikenlaista uutta, johon oli ehkä kuvitellut varautuneensa, mutta silti se käytännössä kuitenkin pääsi yllättämään. Lähes jokainen vaippaikäisen vanhempi törmää jossain vaiheessa pulmaan nimeltä vaippaihottuma. Sen hoito voi joskus tuntu mahdottoman vaikealta, mutta yleensä oikeanlaisella hoidolla oireilu saadaan rauhoittumaan muutamassa päivässä. Vauvan ihonhoitoon pääset tutustumaan tarkemmin tässä blogissa. 

Mitä vaippaihottuma on?

Vaippaihottuma oireilee vauvan vaippa-alueen ja reisien punotuksena, ärsytyksenä ja ihottumana. Vaippaihottuma kutittaa ja voi olla kovin kivulias vauvalle, pahemmissa tapauksissa iho voi olla rikki tai rakkuloilla. Tyypillisimmin vaippaihottumaa ilmaantuu vatsan toiminnan muuttuessa kiinteän ruokavalion aloituksen jälkeen.

Mistä vaippaihottuma johtuu?

Vaippaihottumaa syntyy kun vauvan herkkä iho pääsee ärtymään ja hiertymään vaipassa. Syitä voivat esimerkiksi olla poikkeuksellisen tiheä vatsan toiminta, uudet ruoka-aineet, huomaamatta liian pitkään vaihtamatta ollut vaippa, voimakas hikoilu kesä-aikaan, pidempi automatka, jolloin vaippa-alue pääse hautumaan, sopimaton vaippamerkki tai huonosti istuva vaippa... Syitä on lukemattomia; vauvan herkkä vaippa-alueen iho kun saattaa reagoida lähestulkoon mihin vain. Vaippaihottumaa on kuitenkin melko helppo ehkäistä huolellisella vaippa-alueen hoidolla.

Näin vaippaihottumaa voi ehkäistä päivittäisessä vauvanhoidossa:

  • Vaipan vaihto riittävän usein, heti sen likaantuessa.
  • Huuhtele vaippa-alue haalealla vedellä ja kuivaa hyvin pehmeällä pyyhkeellä taputtelemalla
  • Varmista, että vaippa on vauvalle sopivan kokoinen, eikä hankaa tai hierrä mistään. Eri vaippamerkkejä kannattaa kokeilla. Liikkuvalle vauvalle housuvaipat ovat usein kätevämpi vaihtoehto
  • Vaipanvaihdon yhteydessä voi levittää A-DERMAN Primalba voidetta, joka sopii myös vaippaihottuman ehkäisyyn. Sinkkiä, kuparisulfaattia ja kaurauutetta sisältävä voide rauhoittaa ihoa ja suojaa vaipan hankaukselta

Näin vaippaihottumaa voi hoitaa:

  • Vaihda vaippa kuivaan heti sen kastuttua
  • Vältä puhdistuspyyhkeitä vaipanvaihdon yhteydessä, huuhtele vaippa-alue vain haalealla vedellä ja kuivaa hyvin hellävaraisesti pehmeällä pyyhkeellä.
  • Ilmakylvyt auttavat, anna vauvan olla mahdollisimman paljon ilman vaippaa esimerkiksi pyyhkeeseen käärittynä.
  • Levitä jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä ihovaurioita korjaavaa A-DERMAN Primalba vaippaihottumavoidetta.
  • Rikkinäiselle ja erittävälle ihottumalle voi kokeilla lisäksi 2-3 kertaa päivässä A-DERMAN Cytelium Drying Spray suihketta, joka korjaa ihovaurioita ja kuivattaa erittävää ihottumaa

Vaippaihottuman oireet lievittyvät normaalisti oikeanlaisella hoidolla yleensä muutamassa päivässä. Jos oireilu jatkuu tai pahenee hoidosta huolimatta, kannattaa kääntyä ihotautilääkärin puoleen. Ihosairaalassa palveluihimme kuuluu Lasten ihoklinikka, jossa kokeneet ihotautien erikoislääkärit huolehtivat vauvojen ja lasten iho-ongelmista. 

Jätä kommentti

Kaikki kommentit käydään läpi ennen julkaisua

Osta nyt

"Dermablend tuotteet peittävät erilaisia ihovirheitä tehokkaasti ja turvallisesti tukkimatta ihohuokosia. Nämä meikit sopivat myös akneiholle."

Nesin farmaseutti