Saitko lääkkeet aknen hoitoon? Tarkista ihonhoitotuotteesi!

Akne mielletään usein teini-ikäisten sairaudeksi, mutta itseasiassa sitä esiintyy hyvin paljon myös aikuisiällä. Aknea voidaan hoitaa tehokkaasti ihotautilääkärin vastaanotolla. Hoito vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, sekä lääkehoidon lisäksi oikeanlaista ihonhoitoa. Aina ei tule ajatelleeksi, ettei lääkehoito yksistään riitä parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi.

Miten aknea hoidetaan?

Aknen hoitoon voidaan käyttää erilaisia lääkevoiteita, antibiootteja tai ihoa kuivattavaa isotretinoiiniilääkekuuria. Ihotautilääkäri valitsee aina hoidon yksilöllisesti potilaskohtaisesti, eivätkä kaikki lääkehoidot sovi kaikille tai kaikenlaisiin elämäntilanteisiin. Aknen hoitoon voit perehtyä tarkemmin täällä.

Aknea hoidetaan usein kotikonstein ennen lääkärin puoleen kääntymistä. On hyvin tavallista, että kaupan hyllyiltä on tarttunut mukaan monenlaista rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon hoitoon käytettävää, ihoa kuivattavaa ja rasvoittumista hillitsevää purnukkaa. On saippuaa ja puhdistustuotteita, kasvovettä, voidetta, finnejä kuivattavia hoitopuikkoja, kuorintavoiteita. Näissä tuotteissa on yleensä hyvin kuivattavia ainesosia, kuten saippuaa, salisyylihappoa ja alkoholia. Näin voimakkaat monen tuotteen yhdistelmät kuivattavat ihon pintaa ja saattavat lisätä ihon rasvoittumista entisestään, sekä pahentaa näin ihohuokosten tukkeutumista.

Aknen ja epäpuhtaan ihon hoitotuotteet kannattaakin aina valita yhdessä sairauteen perehtyneen asiantuntijan kanssa. Parhaaseen tulokseen päästään yhdistämällä ihotautilääkärin määräämä hoito sen kanssa sopiviin ihonhoitotuotteisiin ja päivittämällä ne sitten lääkehoidon päätyttyä ihon sen hetkistä kuntoa vastaaviksi. Ne ennen lääkehoitoa käytössä olleet, ihoa kuivattavat purnukat eivät sovi lääkehoitojen kanssa käytettäväksi liian kuivattavan yhteisvaikutuksen vuoksi.

Miksi pelkkä lääkekuuri ei riitä akneihon hoitoon?

Aknen hoitoon käytettävät lääkehoidot vaikuttavat ihon normaaliin toimintaan. Ne kuivattavat ja uusivat ihoa, sekä hillitsevät talirauhasten toimintaa ja parantavat tulehtuneita näppylöitä. Iho tarvitseekin aivan erityistä hoitoa ja suojaa lääkekuurien aikana. Ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund muistuttaa myös, että iho tulee puhdistaa kerran tai kahdesti päivässä lääkekuurin aikana.

Jos ihon jättää hoitamatta lääkekuurien aikana, hoito voi epäonnistua. On tavallista, että iho kuivuu ja saattaa hieman ärtyä lääkehoitojen alussa. Hilseilyä, punoitusta ja ihon kiristelyä saattaa esiintyä. Oireita saadaan lievitettyä tehokkaasti ihoa rauhoittavilla ja kosteuttavilla ihonhoitotuotteilla. Ilman oikeanlaisia ihonhoitotuotteita lääkehoidon sivuvaikutukset saatetaan kokea niin epämiellyttäviksi, että lääkehoidon ohjeenmukainen käyttö ei toteudu tai lääkehoito on vaarassa keskeytyminen liian aikaisin.

Tätä iho kaipaa kuivattavan lääkekuurin aikana

Iho kaipaa säännöllistä puhdistusta sekä kosteutta ja rauhoittavaa, suojaavaa hoitoa. Ihotautilääkäri Carl Kyrklundin mukaan kuivattavien aknen hoitojen kanssa toimivat parhaiten kevyet emulsiovoiteet tai lotionit, riippuen ihotyypistä. Tehokkaimpia ovat erikosihonhoitovoiteet, jotka vahvistavat lääkehoidon heikentämään ihon suojamuuria ja sitovat kosteutta ihoon. Tavalliset perusvoiteet ovat harvoin riittävän tehokkaita. Tarjoa iholle hellävaraista hoitoa ja vältä voimakkaita pesuaineita ja kuorintoja.

Aknen hoidossa käytettävät lääkkeet herkistävät ihoa auringon UV- säteilylle ja iho palaa herkemmin. Herkkyys auringonvalolle pitää huomioida hoidon aikana ja auringonvalolle altistuessa pitäisi aina käyttää riittävän voimakasta aurinkosuojaa. Lääkehoitojen kanssa kanssa kannattaa käyttää SPF50+ aurinkosuojavoiteita.

Ihotautilääkärien suosittelema La Roche-Posay SPF50+ Anthelios XL Ultra Light-aurinkosuojavoiteen erittäin ohut koostumus sopii hyvin epäpuhtaalle ja akneiholle.

"Kuivattavan lääkehoidon yhteydessä myös silmät, huulet sekä limakalvot kuivuvat. Kosteuttavat silmätipat, korjaavat huulivoiteet ja limakalvoja kosteuttavat tuotteet kannattaa ottaa käyttöön. Suuta kosteuttavat suihkeet ja limakalvoja kosteuttavat geelit intiimiaueelle ovat hyvä apu hoidon aikana. Piilolinssien käyttäjien kannattaa käyttää silmälaseja hoidon aikana."

Kokeile näitä tuotteita

Puhdistus

Suosi voidemaista puhdistusemulsiota tai hyvin hellävaraista, saippuatonta puhdistusgeeliä. Vältä ihon voimakasta hankausta.

La Roche Posay Effaclar H puhdistusvoide puhdistusvoide tai Ducray Keracnyl Foaming Gel puhdistustusgeeli ovat tehty tukemaan aknen lääkehoitoa. Keracnylin puhdistusgeeli on saippuaton ja se sisältää aknebakteereita hajottavaa patentoitua Myrtacine ainesosaa.

Tehosta puhdistus alkoholittomalla kasvovedellä, joka sitoo kosteuden ihoon. La Roche- Posay kasvovesi rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja kosteuttaa.

Kosteutus

Ducray Keracnyl Repair 48 h - ihoa rauhoittava hoitovoide korjaa lääkehoidon heikentämää ihon suojamuuria ja parantaa kosteuden siotutumista ihoon.  Käytä kosteusvoidetta aamuin ja illoin. Jos käytät lääkevoidetta, levitä lääkevoide puhdistuksen jälkeen iholle imeytymään noin 15 minuutin ajaksi. Levitä kosteusvoide vasta sen jälkeen koko kasvoille.

Huulten hoito

Ducray Keracnyl Repair Lip Balm-huulivoide on tehty erityisesti kuivattavien aknelääkitysten kanssa käytettäväksi. Voiteen sisältämät holle tärkeät rasvahapot palauttavat kosteutta ylläpitävän suojakalvon normaalia toimintaa. Muista käyttää aamuin ja illoin.

 




Kirjoittaja on laillistettu farmaseutti, jolla on pätevyys antaa lääkeneuvontaa.

Jätä kommentti

Osta nyt

"Dermablend tuotteet peittävät erilaisia ihovirheitä tehokkaasti ja turvallisesti tukkimatta ihohuokosia. Nämä meikit sopivat myös akneiholle."

Nesin farmaseutti